Palautetta asiakkailta
Tähän kohtaan pieni mainos, että tilasimme terrazzon Granitopilta ja yhteistyön merkeissä saimme kivestä pienen alennuksen. Ennen kuin päästän itseäni valloilleen ja ihastelemaan kiveä, minun on annettava erityismaininta Granitopilta saamaani asiakaspalveluun. Palvelu oli aina todella ystävällistä ja sain vastauksen kaikkiin tasoa koskeviin kysymyksiin nopeasti, aina jopa saman päivän aikana. Useiden asiakaspalveluiden kanssa asioineena voin sanoa, että tämä ei aina ole itsestäänselvyys!
Aluksi epäröin tasossa sitä, että näyttääkö kivien suuri raekoko pienessä tilassa levottomalta. Huoleni osoittautui kuitenkin turhaksi ja huokaisin helpotuksesta kun ensi kerran näin tasoista vilauksen asentajien kantaessa ne meille sisälle asennettaviksi. Tasot sopivat keittiöön mainiosti! Olosuhteet kiven asennukselle ja mittaukselle meillä keittiössä eivät olleet ihanteelliset tilan tiukan mitoituksen sekä erittäin vinojen seinien vuoksi. Lopputuloksesta tuli kuitenkin todella onnistunut ja siisti.
Tänään tuli kivitasot ja ne on täydelliset! Ollaan myös saatu vähän väriä asuntoon & sävyt näyttää siltä ku toivoinki 🙂
Meillä oli jo heti alkuun selkee visio mitä halutaan keittiöltä, oltiin edelliseen asuntoon yhdessä rempattu keittiö mistä tuli tosi kiva, mutta siitä myös opittiin mitkä ovat tärkeitä piirteitä meille keittiössä.
Nyt haluttiin tamminen keittiö, mutta yläkaapit kuitenkin vaaleat ja kevyen ”kelluvat” seinälle. Huomattiin, että kuivauskaappi on erityisen tärkeä kun se edellisestä asunnosta jätettin pois, joten nyt saatiin yläkaappeihin kuivauskaappi sekä piilotettua liesituuletin.
Keittiön muoto oli myös heti selkeä; yksi sivu korkeaa kaappia, yhdellä seinälle tasoa ja yläkaapit ja kolmannella sitten tasoa ikkunan alla. Mulla oli pidempään jo pyörinyt ajatus tasosta ikkunan alla, niin tää oli ihanaa kun pystyttiin tässä se toteuttamaan kun ikkuna oli tarpeeksi korkealla.
Keraamiset tasot toimitti ja asensi @granitopworktops , keittiö tilattiin Kaluste Sarokkaalta, hana @tapwell – näihin kaikkiin oltiin myös tosi tyytyväisiä.
Kivitason asennus oli tänään ja lopputulos on erinomainen. Kiitos nopeasta toimituksesta! Kiitos teille hienosta saarekkeen tasosta ja hyvästä kokemuksesta!
Kiitos vielä ripeästä ja ammattitaitoisesta palvelusta.
Guatemala-taso näyttää tosi upealta!
Here comes the photos that I promised to send you. There are mostly photos of the kitchen, but also one of the granite top in the bathroom. You may use these photos as you wish 😊
I was very pleased with the result of this renovation and pleased with your team’s work.
I can happily say that this apartment is already sold! Which means that I will be contacting you once it’s time for the next project, it will most likely be during the summer.
Olen erittäin tyytyväinen tasoihin – keittiö näyttää upealta, vaikka onkin vielä hieman keskeneräinen. Ja voin lämpimästi suositella Noble Arco -tasoa muillekin asiakkaillesi, jotka kaipaavat vaaleutta mutta vierastavat liian valkoista tasoa.
Kiitos loistavasta sekä kärsivällisestä asiakaspalvelusta ja ihanaa kesää!
Kiitos Delika! Kaikki sujui hyvin ja olen erittäin tyytyväinen.
Laitan muutaman kuvan, nyt kun asunnolla on kaikki valmista. Voit niita käyttää ihan vapaasti kotisivulla ja SoMessa!
Mukavaa loppuviikkoa!
Me haluttiin panostaa keittiön tasoihin ja päädyttiin siten kvartsiin. Tasot toimitti meille Granitop ja oltiin palveluun tosi tyytyväisiä. Keittiön kaappien rungoista käytiin ottamassa mitat, ja tasot asennettiin viikko tämän jälkeen. Tosi hyvä ja nopea palvelu!
Olemme todella tyytyväisiä.
Valokuvien kanssa on vähän kestänyt. Tässä kuitenkin muutama.
Ystävällisin terveisin,
Viime viikolla uusi kvartsitaso asennettiin keittiöön ja se on kyllä ihana. Tuli heti paljon raikkaampi ilme ja keittiö istuu paremmin meidän muun kodin väreihin, kun saatiin se mun silmään kellertävä tammilaminaatti pois! Todella hyvä ja nopea palvelu Granitopilta 👌
Kaikki meni tosi sujuvasti ja sovitusti! Ollaan tosi tyytyväisiä palveluun ja tasoon!
Janno, halusimme kiittää sinua ja mekaanikkojasi tekemästä hyvää työtä.
Työtaso on täydellinen ja teimme oikean valinnan valitsemalla Granitopin tähän projektiin. Olemme erittäin tyytyväisiä tulokseen!
Siitä keittiöstä tuli… ihanaa. Just semmoinen minkä mä halusin. Olen niin tyytyväinen! Täydellinen lopputulos!
Meidän 10-vuotisjuhla-arvonnan pääpalkinnon voittaja kirjoittii:
“Tässä sitten kotiinsa löytänyt tasomme (Crystal Diamond). Näyttää laadukkaalta. Kiitos hyvästä palvelusta ja toimituksesta!”
Tämä tammikaapisto on kirpputoriostos. Se on vuodelta 1991. Jura Grey sopii siihen täydellisesti.
Kivi on todella kaunis! Kiitos paljon siitä ja hyvästä palvelusta.
Meidän keittiö on edennyt tällä viikolla huimasti. Sen verran on kuitenkin kesken, etten siitä laita vielä kuvaa, mutta vilautan näitä ihania Brilliant Black kivitasoja!
Keittiöstä puuttuu vielä välitila, mutta kylla tämä tästä kodiksi muuttuu 🙂
Aivan uskomattoman hyvää työtä. Ekasta yhteydenotosta loppuun saakka ja kaikki siltä väliltä. Asiakaspalvelu, työn jälki, materiaali (mattapintainen Jura Grey kalkkikivi) ja hinta – kaikki priimaa. Tänne meidän supervaikeaan kohteeseen vieläpä, kauas kaikesta, meren taakse ja jyrkälle kalliolle.
Ei maksettu mainos millään tavalla, mutta kerron mielelläni silloin kun aihetta todella on.
Sanat ei riitä kertomaan… Mainio työ!
Tasot on nyt asennettu ja näyttää todella hyvältä, kiitos!
Loistavaa, kiitos hyvästä palvelusta. Asentajille myös iso kiitos. Olivat todellisia ammattilaisia ja lisäksi kohteliaita!
Kiitos taas hyvästä työstä. Tasoista tuli hienot ja kiitokset myös mittaus/asennusporukalle!
Tämä mustaa marmoria muistuttava kvartsikivi on todellinen jalokivi mun kylpyhuoneessa. Ihan loistavaa työtä! Kiitos myös nopeasta ja ammattimaisesta asiakaspalvelusta!
Suosittelen Granitopia kaikille tuttavilleni, ja koska keittiöstä tuli kaunis, päätimme käyttää kiveä myös kylpyhuoneessa. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Kiitos vielä kerran!
Very professional installation and fast delivery time! Everything went as agreed.
We are happy with our new tops!
Tässä keittiön kuva yhteisestä projektistamme. Kiitos vielä mukavasta ja sujuvasta yhteistyöstä!
Olen erittäin tyytyväinen tasoon sekä koko asiointikokemukseen kanssanne! Voin erittäin lämpimästi suositella palveluitanne eteenpäin.
Taso näytti oikein hyvältä ja olemme siihen oikein tyytyväisiä!
Keittiötasojen asennus onnistui hyvin ja olen niihin hyvin tyytyväinen. Kiitos hyvästä ja nopeasta palvelusta.
The service was good and fast. Thank you!
Uusi keittiötaso Black Galaxy Star toimitettiin sopimuksen mukaisesti ja työn jälki oli erinomaista. Kiitos yhteistyöstä ja hyvästä palvelusta. Toivotan teille kaikille mukavaa kesää!
Tässä muutama kuva.
Mun mielestä kaikki tasot ovat olleet todella onnistuneita 😊
Olen pitkään haaveillut keittolevyillä varustetusta keittiösaarekkeesta, jossa on mukavampi kokkailla ja jutella samalla perheen kanssa. Tämä ratkaisu on todella muuttanut elämäämme!
Kiitos paljon mahtavasta ja todella nopeasta palvelusta! Olen erittäin tyytyväinen palveluunne ja kiitin myös asentajia tänään hyvästä työstä. Kivitasot ovat juuri sellaiset kuin haaveilinkin! Tulen varmasti suosittelemaan palveluitanne muillekin.
Mukavaa alkavaa talvea!
Yst. terkuin
Thank you for a fast and professional delivery 🙂 We are very satisfied and will definitely choose Granitop next time again (we make a renovation once a year).
Sisustussuunnittelijamme suositteli meille kivisen työtason käyttöä keittiön lisäksi myös muualla talossa. Täytyy sanoa, että tulos on loistava ja kaikki ystävämme kysyvät, miten keksimme tällaisen idean!
Tasojen mittaus ja toimitus/asennus tapahtuivat ammattitaitoisesti. Toimitusajaksi luvattiin max 14 päivää, mutta yllätyimme iloisesti ja taso tulikin jo kahdeksassa päivässä.
Olemme erittäin tyytyväisiä Granitopin palveluun! Aikataulutus, asiakasystävällisyys ja tuotteen laatu ovat mielestäni ykkösluokkaa. Suosittelen ehdottomasti Granitopia kaikille, jotka haluavat keittiöönsä upean mutta kohtuuhintaisen tason.
Tavo&Co just left. They have done an amazing work adjusting everything. They were very polite and listened carefully. I’m also grateful for your work making sure everything went fast and easy.
Tasot ovat upeat!
Kiitoksia nopeasta toimituksesta. Olemme erittäin tyytyväisiä Granitopin tuotteisiin ja etenkin palveluun!
The guys were just here and installed the last piece – it looks great and they’ve all done an excellent job! I thought I would tell you everyone we’ve been in contact with has been really professional and helpful, yourselves included – thanks for a good experience!
Lopulliset valinnat (kivivaihtoehdot, paksuudet, leikkaukset) pystyttiin valitsemaan mittauksen yhteydessä, kun tuotteet olivat myös nähtävillä. Palvelu oli erittäin hyvää ja asiantuntevaa, toimitus tapahtui nopeasti ja asentajat olivat huolellisia ja ammattitaitoisia. Olemme erittäin tyytyväisiä ja uskallamme suositella muillekin!
Tasojen lisäksi päätimme tilata Granitopilta myös ikkunalaudat enkä voisi olla tyytyväisempi siihen, miten huoneessa käytetty yhtenäinen tyyli saa kotini loistamaan!
Looks fabulous, very quick and clean work.
Päätimme aviopuolison kanssa tehdä remontin, mutta keittiökalusteet olivat vielä täysin käyttökelpoisia ja ehjiä. Vaihdoimme siis vain tason, hanan ja altaan – se muutti yleisilmeen täysin!
We want to thank you all for a professional work.
From the beginning to the end of the installation, you show us great service.
It was a while ago, but now we really enjoy our new kitchen and gladly recommend Granitop.