20 % alennus koko tilauksesta!
Ylellistä uusiokäyttöä

Ylellistä uusiokäyttöä

Nykyään huonekaluliikkeet pullistevat esineitä, mutta yleinen vaikutelma tuntuu olevan varsin yksipuolinen ja persoonaton. Lisäksi tämän hetken tärkeimpiä teemoja kodinsisustuksessa ovat ekologinen kestävyys ja kierrätys. Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kompromisseja laadun ja luksuksen suhteen. Ainutlaatuisia ja vaikuttavia huonekaluja voi suunnitella itse, jolloin kalusteeseen jäävät myös suunnitelijan henki ja muistot, joita ei massatuoteituista esineistä löydä.

Projekti alkaa suunnittelulla

Ensimmäisenä on mietittävä, millainen huonekalu halutaan uudistaa ja miltä näyttää toivottu lopputulos. Vanhoja kalusteita ei kannata heittää pois ennen kuin on harkittu, voisiko niille antaa uuden elämän. Ehkä ajatus on uusi ilme vanhalle esineelle, jolla on tunnearvoa, kuten vaikka isovanhempien kalusteiden tuominen nykypäivään. Jos sopivaa vanhaa huonekalua ei ole valmiina odottamassa, voi niitä etsiä esimerkiksi sosiaalisen median ryhmistä, toreilta, vanhan tavaran kaupoista ja antiikkiliikkeistä. Niistä voi usein löytää omalaatuisia esineitä, joista saa pienellä vaivalla uudistettua todellisia katseenkääntäjiä.

Aikaisemmin olemme kertoneet, kuinka saat keittiöösi täysin uuden ilmeen vaihtamalla työtasojen materiaalin luonnonkiveksi, mutta sama periaate toimii minkä tahansa muunkin huonekalun kanssa.

Noble Carrara

Suunnittelemalla huonekalusi itse pienennät hiilijalanjälkeä ja saat taatusti uniikin lopputuloksen

Puu on materiaaleista helpoiten uudistettava – se on kiitollinen ja yksinkertaisesti kunnostettavissa. Tarpeen on vain siloittaa naarmut ja lommot, hioa pinta, mahdollisesti vaihtaa detaljit, kuten vetimet, uusiin ja pinnoittaa runko. Jos kalusteen taso vielä vaihdetaan kiviseksi, voi olla varma että tulos on ainutlaatuinen ja kaunis. Metallinen pöydän kehikko voi vaatia hieman enemmän työtä, mutta kun vanha maali ja ruoste on poistettu teräsharjalla ja hiomapaperilla saa pöydästä uudella maalikerroksella ja kivisellä pöytälevyllä erityisen kauniin puutarhapöydän.

Nero Assoluto

Kunnollinen työtaso tekee kalusteesta kestävän

Kalusteiden laatikot, kulmat ja nurkat saavat käytössä huomattavasti vähemmän osumaa kuin kalusteen yläpinta. Tämän takia työtaso on usein jo kolhiintunut ja nuhruinen, vaikka muuten kaluste voi olla hyvinkin siistissä kunnossa. Jos suunnitelmissa on tason vaihto uuteen, miksei valita materiaaliksi kiveä, joka on puuta tai laminaattia kestävämpi vaihtoehto. Erityisesti keittiössä ja kylpytiloissa kestävyys ja kosteudensieto ovat tärkeitä ominaisuuksia, ja työtasoille tulee valita materiaali, joka ei vahingoitu käytössä.
Kivinen työtaso on huoleton, sillä sitä ei vahingoita kosteus, kuuma, putoilevat esineet tai jokapäiväinen käyttö. Kivisen tason voi asentaa lähes mille tahansa huonekalulle, kuten yöpöydälle, lipastolle, tv-tasolle tai kukkahyllylle – vain suunnittelijan mielikuvitus on rajana. Kivestä voi leikkauttaa pinnan kaikissa mitoissa, juuri tarpeisiisi sopivaksi. Ota yhteyttä Granitopin ammattilaisiin ja voit olla varma, että visiosi upeasta design-kalusteesta toteutuu!

Grigio Aveiro

Yhtenäinen linja koko sisustukseen

Uudistamalla huonekaluja itse ja käyttämällä samoja materiaaleja tasoille kaikissa huoneissa, luot kodinsisustukseen harmonisen ilmeen, joka jatkuu huoneesta toiseen yhtenäisenä linjana luoden kauniin kokonaisuuden.

Esimerkiksi yksi suosituimmista kivistä, italialainen vaalea Bianco Carrara C –marmori, sopii upeasti jokaiseen huoneeseen. Marmori tuo tilaan luksusta ja eleganssia, ja sopii hienostuneesti niin yöpöydälle makuuhuoneeseen kuin työtasoksi keittiöön. Ja tietysti kylpytiloihin, joihin valkoinen marmori istuu erityisen luonnollisesti, tuoden pesuhuoneeseen antiikinaikaista loistoa.

Bianco Carrara C

Luonnonkivi tekee huonekaluista yksilöllisiä

Käyttämällä luonnonkiveä varmistat, että kalusteesta tulee uniikki, eikä kenelläkään toisella tule olemaan täsmälleen samanlaista. Maankuoressa muodostuneet kuviot ovat kuin painettu kiveen, jossa ne korostavat kekseliään sisustajan persoonaa ja hyvää makua. Jokainen koti on omanlaisensa, ja niin myös luonnonkiven sävyt, kuviot ja linjat ovat ainutkertaisia.

Terrazzo Calacatta

Nero Tropez

Mikäli kuitenkin tavoittelet hyvin tiettyä kuviota, keinotekoinen kivi voi olla hyvä vaihtoehto. Kivijäljitelmä (tekokivi) on myös luonnonkiveä edullisempi valinta, mahdollistaen kuitenkin hyvin vakuuttavan ja luonnollisen lopputuloksen.

Suunnittelemalla kalusteita itse ja käyttämällä viimeistelyyn kiveä takaat, että kotisi sisustus on kuin haute couture –muodinluojan ainutlaatuinen teos. Kotia, joka on kalustettu itse tehdyillä esineillä, joilla on tarina kerrotavana, ei voi alkuunkaan verrata yhdenkään huonekaluvalmistajan massatuotantoon, joka täyttää kalusteliikkeet..

Jura Grey
“Tämä tammikaapisto on kirpputoriostos. Se on vuodelta 1991. Jura Grey sopii siihen täydellisesti.”

Katso materiaalit!

Minkä värinen ja kuvioinen työtaso pitäisi valita?

Näin valitset sopivat värit keittiöön

Sisustussuunnittelijat suosittelevat

Koti kaukana kotoa